RUNKOSARJAN LOPPU HÄÄMÖTTÄÄ

Runkosarja lähenee loppuaan, mikä tarkoittaa pudotuspelien alkamista. Jääkarhuilla on kuitenkin jäljellä yksi ottelu runkosarjassa. Lauantaina 23.2.2019 Ylivieskaan vieraaksi saapuu PJK, joka on esittänyt piristyneitä otteita kevään lähestyessä. Ottelusta olisi tärkeää saada lisäpisteitä, millä varmistettaisiin pudotuspeleihin kotietu.

Jääkarhut vierailivat viime viikonloppuna Limingassa, jossa kotijoukkue LiKi oli maalin parempi. YJK:n peliesitys oli kuitenin lupaava, ja pienellä huolellisuudella keväällä voidaan mennä jopa pitkälle. Jääkarhut oli ottelussa pelin päällä, mutta prosenttikiekossa pienet virheet ratkaisevat. 

Runkosarjan huipennus Ylivieskassa 23.2.2019 klo.17:00

 

 

 

-MT-

JÄÄKARHUILLA KAKSIJAKOINEN VIIKONLOPPU

Jääkarhujen ottelut päättyivät viikonloppuna kaksijakoisesti. Lauantaina Torniossa vieraillut YJK joutui kärsimään 4-6 tappion sarjakakkoselle TIHC:lle. Ensimmäinen erä oli karhulaumalta kohtuu hyvää peliä, mutta tehokkaasti viimeistellyt kotijoukkue johti erätauolla 3-1. Toinen erä oli Jääkarhuille synkkä torniolaisten karatessa jo 6-1 johtoon. Taneli Mattilan kavennus erän loppuun loi kuitenkin uskoa joukkueeseen. Kolmannessa erässä peli oli aktiivisempaa, mutta kahta maalia lähemmäs ei päästy, joten loppulukemat 6-4. 

Sunnuntaina pelattiin Ylivieskassaviimeinen runkosarjan kuudesta paikallispelistä Nivala Cowboysia vastaan. Jääkarhut oli peliä vievä osapuoli heti alusta lähtien mennen 3-2 johdossa erätauolle. Toisessa erässä kotijoukkueen viimeistely ontui, ja vierailijat pääsivät tasoittamaan. Cowboys teki maalinsa YJK:n virheistä ja löysästä maalineduspelaamisesta. Kolmanteen erään Jääkarhut lisäsivät vauhtia ja ottivat pelin haltuun heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien. Jääkarhut karkasivatkin 6-3 voittoon ja plakkariin kolme sarjapistettä. YJK:n miehistöstä erityisen pirteitä otteita esittivät kovasti raastaneet ja pisteitä napsineet Elias Honkakoski sekä Joni Kauvosaari.

Ensi viikonloppuna Limingan Kiekko isännöi Jääkarhuja ottelussa, jossa on panosta. Jääkarhut taistelee tiukasti kotiedusta pudotuspeleihin.

 

 

-MT-