SoKi:lle pisteet kärkikamppailussa

Ylivieskan Jääkarhujen hyvä alku suli tylysti jääkiekon II-divisionaan kärkikamppailussa. Ottelun pirteästi avanneet ylivieskalaiset taipuivat Sokin käsittelyssä lukemin 3–5 (3–1, 0–2, 0–2).

Sotkamolaiset saivat ottelun salama-alun, kun Vili Kauppinen ohitti YJK-vahti Jussi Siirosen 13 sekunnin jälkeen. Puolitoista minuuttia myöhemmin Lauri Laakko iski isännät tasoihin. Kotijoukkue osui ensimmäisessä erässä vielä kaksi kertaa. Kari Mattila ja Joonas Heikkilä toimivat maalareina.

Erätauko teki sotkamolaisille hyvää, sillä toisessa erässä vieraat tulivat takaa rinnalle Juha Falinin ja Lasse Kettusen osumilla.

YJK:n maalihanojen tyrehdyttyä Soki paineli kolmannen erän alkuminuuteilla 3–4 johtoon, kun Konsta Puutio laukoi ottelun voittomaaliksi jääneen osuman ylivoimalla. Sinetin pelille laittoi vieraiden Olli Suoraniemi kolme minuuttia ennen loppua.

Molemmissa päissä maalivahdeilla oli varsin hikinen sunnuntaipuhde. Siiroselle torjuntoja kertyi 41 ja virkaveli Janne Savolainen pysäytti kiekon 42 kertaa.