JÄÄKARHUT JATKOON RIMAA HIPOEN

Vaikka aurinko on jo korkealla, pelit jatkuvat ensi viikonloppuna Oulunsalossa ja Ylivieskassa. Kalajokilaakso Areenalla nähtiin urheiluviihdettä parhaimmillaan, kun välieräpari YJK ja KeKi taistelivat jatkoonpääsystä kevään peleihin.

Peli alkoi kotijoukkueen suvereenilla hallinnalla ja taululla olivatkin erän loputtua lukemat 4-0. Odotettavissa oli kuitenkin KeKi:n tuleminen ja niinhän se tulikin. Heti erän alussa Inkeröinen kavensi 4-1 ja jatkoa seurasi. Erä oli Jääkarhuilta huono. Joukkueen peli passivoitui ja vastustaja pääsi rankaisemaan vielä kaksi kertaa, jolloin erän loppunumeroiksi jäi 4-3. Vastustajan pelätty Vesa Inkeröinen oli joukkueen tehonyrkki pistein 2+2.

Kolmanteen erään Jääkarhut pystyi parantamaa peliään, mutta KeKin taitava ykköskenttä oli hyvin vaikea pideltävä. Monien trillerimäisten tilanteiden jälkeen loppulukemiksi jäi 4-3 ja se tiesi pelien jatkumista. Henri Vähätiitto, Sami Markkanen, Iikka Törnvall ja Saku-Petteri Hyvärinen olivat Jääkarhujen maalintekijät. Topi Palo torjui maalilla ja onnistui erittän hyvin. Jääkarhunäämarin pokkasi voittomaalin tehnyt Saku-Petteli Hyvärinen.

 Sunnuntain peli oli hiuksianostattavan jännittävä aina viimeiseen sekuntiin saakka. Tämä saa varmasti ylivieskalaisyleisön liikkeelle ja lauantaina 4.3. Sitten nähdään se ihme, kun häkki tule täyteen.