Voitto EtPo:sta pitkän kaavan mukaan

Ylivieskan Jääkarhut ja Et-Po Ylitorniolta väänsivät sunnuntaina II-divisioonan sarjapisteistä pitkällä kaavalla. Tasaisissa merkeissä soljunut peli ratkesi 35 sekuntia ennen jatkoajan päättymistä, kun Lauri Laakko viimeisteli voittomaalin Kari Mattilan ja Tomi Gronoffin esityöstä. Jääkarhujen ykköskentän tutkapari Laakko (2+2) ja Mattila (2+1) oli vahvassa vireessä 5–4 (2–1, 1–2, 1–1, 1–0) -lukemiin päättyneessä ottelussa.

Molemmat joukkueet saivat kuparisensa rikki ennen kuin peli oli ehtinyt vanheta minuuttiakaan. Et-PonPaulus Kariniemi osui maalipuiden väliin 26 sekunnin jälkeen ja puoli minuuttia myöhemmin Ville Tuomisto viimeisteli YJK:n ensimmäisen osuman. YJK pääsi erätauolle 2–1-johdossa, kun Mattila iski kiekon verkkoon ylivoimalla ajassa 14.56.

Et-Po tuli tasoihin ottelun puolessa välissä, kun Sami Pietsalo ohitti YJK-vahti Asla Ohtamaan. Mattila vei illan toisella osumallaan YJK:n jälleen johtoon, kun peliä oli pelattu 34.12. Et-Pon Tommi Kummu löi pelin vielä tasoihin 44 sekuntia ennen erätaukoa.

Kaavaan sopivasti seuraavasta osumasta vastasi YJK. Laakko vei isännät 4–3-johtoon ajassa 42.23. Et-Po hyödynsi etsikkoaikansa erän puolivälissä, kun joukkue pääsi jauhamaan minuutin ajan kahden mieheen ylivoimaa. Joel Honkakoski ehti jäähyaitiosta vapautua, mutta Topi Palo kärsi vielä kampitusjäähyään, kun Olli Kunnari viimeisteli 4–4-tasoituksen seitsemän minuuttia ennen erän loppua.

Ottelu oli tasainen myös torjuntojen valossa. Ohtamaalletorjuntoja kirjattiin 27 ja Et-Po-vahtiVillehart Kuusamo oli kiekon tiellä 32 otteeseen.

Lauantaina Nivala Cowboysei tuntenut armoa Et-Poa kohtaan. Kahden erän