KIIHKEÄ KÄRKIKAMPPAILU SUNNUNTAINA

Sarjan kaksi parasta ottaa mittaa toisistaan, kun Jääkarhut saa vieraaksi SoKi:n Sotkamosta sunnuntain kärkikamppailussa. Jääkarhut pääsee otteluun lähes parhaalla miehityksellä. Ainoastaan harmaisiin siirtyneet pelaajat ovat rosterista pois. Joukkueen leveä pelaajamateriaali antaa kuitenkin valmentajille mahdollisuuden kokoonpanomuutoksiin, joilla sunnuntain otteluun voi luottavaisin mielin lähteä. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella vain yhden kerran. Se ottelu oli Jääkarhujen kotiluolassa. Silloinkin oli kysymyksessä sarjan kärkikamppailu, joten joukkueet ovat pelanneet menestyksekkäästi koko syyskauden. Voitto tulevasta ottelusta on Jääkarhuille todella tärkeä, koska seuraavat joukkueiden väliset kohtaamiset ovat Sotkamossa. SoKi:n viime kierroksen pelit ovat mennet hiukan ailahtelevasti. Lauantaina voitto sarjan ennakkosuosikista KISESTÄ ja sunnuntaina yllätystappio sarjan häntäpään joukkueelle TEKI:lle. Tämä yllätystappio on varmasti sisuunnuttanut SoKi:n, joten varmasti tullaan näkemään hurja kamppailu kallisarvoisista pisteistä.